| Maarakennus on taitolaji |
|
Kesälahden Maansiirto Oy:llä on yli neljän vuosikymmenen kokemus vaativista infra-alan urakoista. Yrityksemme on kehittynyt tasaisesti ja vakiinnuttanut asemansa Suomen kymmenen suurimman maarakennusyrityksen joukossa. 1950 -luvulta tähän päivään tullessa olemme kehittyneet valtakunnalliseksi infra-alan moniosaajaksi. Suomalaisen perheyrityksen kasvot ja luonteen olemme kuitenkin onnistuneet säilyttämään. Tällä tarkoitamme selkeää vastuunkantamista, aitoa asiakaslähtöisyyttä sekä valmiutta tarttua uusiin haasteisiin. Yrityksemme tunnetaan ammattitaitoisesta henkilöstöstä, monipuolisesta osaamisesta ja laadukkaasta toiminnasta, joka näkyy asiakkaalle hyvänä työn jälkenä. Tarvittaessa yhdistämme voimavarat hyväksihavaittujen ja vakiintuneiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Työn laadukkuus, monipuolisuus ja toiminnan varmaotteisuus on tehnyt yrityksestämme halutun yhteistyökumppanin. Yrityksen, joka osaa yhdistää taidon ja voiman. Sisaryrityksemme Kesälahden Rakennus Oy on keskittynyt talonrakennustoimintaan. Rakennustoiminnan alalla hankittu taito ja kokemus on vahva valtti esimerkiksi aluerakentamiskohteissa. Tarvittaessa rakennamme kohteen alusta loppuun avaimet käteen -periaatteella; anturoiden valusta valmiiseen taloon - ja kaikkea siltä väliltä. |
Yritys